Esteetön on hyvä kaikille!

Esteettömyys on ylläolevasta merkistä poiketen muutakin kuin pyörätuolia käyttävien huomiointia. Meistä lähes jokainen on ainakin joskus tilapäisesti liikkumisesteinen. Painavat kauppakassit, nyrjähtänyt nilkka, lastenvaunut.. häiritsevät ainakin tilapäisesti liikkumistamme. Polkupyörällä tai rollattorilla ei pääse kulkemaan joka paikasta. Sokeat ja heikkonäköiset tarvitsevat ympäristöön ohjaavia elementtejä helpottamaan kulkua.

Esteettömyys ei ole vain tietyn ihmisryhmän huomiointia vaan HYVÄÄ YMPÄRISTÖÄ KAIKILLE!

Tilavat, selkeät ja tasaiset kulkuväylät ja tilat helpottavat meidän kaikkien liikkumista.

 

Kummalla väylällä sinä työntäisit lastenrattaita?

 

Tai nostapa polkupyörä korkeaan junanvaunuun!

 

 

Esteettömyyden ei tarvitse olla isoja asioita, eikä sen tarvitse hypätä silmille.

 

Espoon Tapiolassa leveä luiska palvelee niin huoltoajoa kuin lastenrattaiden, pyörätuolin tai polkopyörän kanssa kulkevia ja yhtyy saumattomasti ylempään kävelyalueeseen.

 

 

Oulun Rotuaarilla näkövammaisia ohjaava musta laatta on sijoitettu luontevasti sadevesikourun viereen.

 

 

Luulen, että kaikenlaiset epämääräiset (toki hyvää tarkoittavat) häkkyrät  saavat meidät esteettömyysasioissa hieman varpaillemme. Esimerkiksi tämä:

 

Rakennelma on äärimmäisen ruma ja täysin toimimaton: pyörätuolilla voi vielä päästä tasanteelle oven eteen, mutta ovi ei mahdu aukeamaan.

 

Esteelliset ympäristöt ovat usein jopa surkuhupaisan karua todellisuutta ja merkittäviä haittoja tai jopa vaaranpaikkoja toimintaesteisille.

 

 

 

Onneksi esteettömyyden edistämiseen on herätty myös meillä. Lainsäädäntö velvoittaa rakentamaan esteettömiä asuntoja ja kulkuväyliä. Monet kunnat ovat laatineet omia ohjeita ja tyyppipiirroksia esteettömään ympäristösuunnitteluun. Hyvä peruslähtökohta esteettömään suunnitteluun on SuRaKu-kortit.

 

SuRaKu-ohjekortit löytyvät Helsingin kaupungin rakennusviraston sivuilta tästä!

 

 

 

 

Kylillä

Mitä tapahtuu, kun kaksi insinööriä osallistuu arkkitehdeille suunnattuun ideakilpailuun?

Innostuin kovasti ajatuksesta, kun opiskelukaverini ehdotti osallistumista Kouvolan keskustakortteleiden yleiseen suppeaan ideakilpailuun. Samalla hirvitti, ehdinkö oikeasti osallistua hommaan ollenkaan, lapset vie kaiken ajan päivästä ja iltaisin väsyttää.

Työ piti saada nopeasti käyntiin, aikaa ei ollut hukattavana. Sateisena ja erittäin kylmänä joulukuisena sunnuntaina suunnistin Kouvolaan. Räntää vihmoi, ja puhelin kameroineen pysyi visusti laukussa, sormet olivat jäässä jo pelkästä katselusta. Onneksi kolleegani kävi lähes päivittäin Kouvolassa, kuvia mieltä askarruttamaan jääneistä kohteista olisi helppo saada.

Kilpailutehtävänä oli ideoida keskustakortteleiden täydennysrakentamismahdollisuuksia sekä nykyisten toimintojen kehittämistä. Tavoitteena oli löytää uudisrakentamiselle kaupunkikuvaan ja paikan erityispiirteisiin soveltuva ratkaisu. Työssä piti myös kehittää nykyistä kauppahallia ja sen ympäristöä.

Suunnittelualueeseen kuuluivat tori ja yhteys siitä Manskille, torin viereinen kortteli, kauppahalli ja sen viereinen pysäköintikortteli. (Kuva: Kouvolan kaupunki)

Maastokäynnin jälkeen pohdimme ystäväni kanssa visioamme kilpailutyöhön. Meillä molemmilla oli enemmän katu- ja katuympäristösuunnitteluun liittyvää työkokemusta, vähemmän kokemusta kaavallisesta suunnittelusta eikä ollenkaan kokemusta rakennussuunnittelusta. Niitä kaikkia olisi tarvittu, mutta halusimme pitää tiimimme insinööripohjalla.

Etsimme motivaatio- ja ideakuvia, kertasimme koulussa opittuja taitoja asuinaluesuunnittelusta, pohdimme liikenteellisiä vaihtoehtoja, tutustuimme asuntosuunnittelun alkeisiin, teimme luonnoksia... Tavoitteena oli pitää rakenne simppelinä, emme halunneet tuoda tähän erilaisten rakennusmassojen sillisalaattiin uusia aineksia vaan tasoittaa ja yhtenäistää kaupunkikuvaa uusilla elementeillä. Halusimme luoda jotain sellaista, mikä olisi aidosti toteutettavissa ja kustannuksiltaan mahdollista. Lopulta jotain valmistakin syntyi, kiitokset ystävälleni joka teki suurimman työn kuvien tuottamisessa.

Lopputulos arvostelupöytäkirjan mukaan oli hyvin perusteltu ehdotus, mutta jättäisi jatkosuunnittelulle liikaa vastuuta. Liikenteelliset ratkaisut olivat onnistuneita, mutta kortteleiden kokonaisuus jäi "hieman hengettömäksi".

 Havainnekuva ehdotuksestamme.

 

 Asemapiirros. 

No eihän me sitten voitettu! Mutta saatiinpahan kokemuksia, ja kyllä olen edelleen sitä mieltä, että työmme oli hyvä. Kilpailussa annettiin aika paljon painoarvoa rakennusten suunnittelulle, ja siihen meidän rahkeet eivät riittäneet! Ensi kerralla otetaan mukaan sitten joku rakennussuunnittelija!

Kilpailuaineisto, muut työt ja voittaja löytyvät täältä.

Työelämäpostaus

Kaupunkisuunnittelija tekee yleensä töitä joko kaupungin/kunnan tai konsultin palveluksessa. Kunnat voivat olla suuria tai pieniä, konsulttina voi toimia suuressa tai pienessä yrityksessä. Kuntatyönantajat toivovat uusia työntekijöitä hakiessaan kunta-alan kokemusta ja tuntemusta, konsulteille riittää usein hyvä työkokemus. Päätin selvittää, millaisia eroja näiden kahden työnantajan välillä on, ja mitä on se kunta-alan osaaminen, mitä työnhakijalta odotetaan. Apua pyysin muutamilta vanhoilta opiskelukavereiltani pienen kyselyn muodossa. Mitään yhtä absoluuttista totuutta tuskin kuitenkaan on olemassa.

Kuntapuolella työtehtävät ovat monipuolisempia. Suunnitteluosaamisen lisäksi tarvitaan vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja, asiantuntemusta lausuntojen antamiseen, kykyä johtaa projekteja... Omaa osaamistaan voi päästä myös helposti laajentamaan, ainakin pienemmissä kunnissa työkohteet ja -tehtävät voivat olla hyvin monipuolisia. Konsultilla toimitaan usein yhden tietyn vastuualueen sisällä ja tehdään omia palasia suunnitelmista. Konsultti tekee usein vain yhden suunnitteluvaiheen, esimerkiksi rakennussuunnitelman. Kuntatyössä suunnittelija näkee koko prosessin kaavoituksesta valmiiseen rakenteeseen.

Asiakaskontaktit ovat erilaisia ja vaativat omanlaistaan pelisilmää. Kuntapuolella asiakkaat ovat kuntalaisia, joilla ei välttämättä ole mitään osaamista aiheesta ja näin tarvitsevat enemmän neuvontaa, osa voi käyttäytyä agressiivisesti. Asiallinen käytös kuntalaisia, poliitikkoja ja sidosryhmiä kohtaan on tärkeää. Konsultinkin tulee käyttäytyä asiallisesti. Usein asiakkaat ovat tietoisia siitä, mitä haluavat, tai ainakin mitä odottavat. Kontaktit tapahtuvat enemmän ammattilaisten kesken (työn tilaaja ja konsultti) ja varsinaisia alueen käyttäjiä konsultti ei välttämättä tapaa ollenkaan.

Kiirettä riittää joka paikassa! Kunnissa pieni kiire tuntuu olevan jatkuvaa, konsulteilla tilanne vaihtelee, välillä on kova kiire, välillä vähän löysempää.

Palkkaa maksetaan sekä kunnalla että konsultilla. Palkan suuruus riippuu kovasti työtehtävistä, työvuosista, työnantajista... Pieni kyselyni ei siis ratkaissut, mistä saisi parasta palkkaa, mutta sen sijaan sekä kunnassa että konsultilla työskentelevät kertoivat, että palkan korottaminen on hidasta ja vaikeaa.


Tein vielä leikkimielisen testin omasta soveltuvuudestani kunta-alalle, tässä tulos:

Mielikuvia puutarhakaupungin kaduista

Laadin syksyllä 2013 opinnäytetyön Orimattilan kaupungin toimeksiannosta. Työssäni käsittelin asuinaluebrändäystä ja ekologisen rakentamisen perusteita sekä pohdin, miten alueen julkisilla katu- ja torialuilla näkyy alueen omanlainen imago. Lisäksi laadin Hennan puutarhakaupunkiin katualueiden konseptisuunnitelman. Opinnäytetyöni löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Kaupunkisuunnittelulla on suuri merkitys alueen identiteetissä. Alueen suunnittelun ja rakentamisen täytyy vastata sitä, millaisia mielikuvia asukkaille ja muille käyttäjille tarjotaan. Eli jos kaupunki halutaa brändätä ekologiseksi puutarhakaupungiksi, täytyy visio huomioida ja näkyä kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa. Pelkästään sillä, että toivotaan ihmisten käyttäytyvän kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ei saavuteta ekologista kaupunkia. Ei myöskään riitä, että rakennukset ovat energiapihejä ja käyttävät uusiutuvia energialähteitä, jos ikkunasta näkyy asfalttikenttää ja autoja.

No millainen sitten pitäisi olla ekologisen kaupungin katu? Ihannehan olisi, että autot jätettäisiin alueen reunoille pysäköintilaitoksiin, eikä alueen keskiosissa olisi lainkaan pysäköintiä. Kadut olisivat pihakatutyyppisiä, ja kaduilla olisi tilaa leikkiin ja oleskeluun. Liikkuminen perustuisi hyviin kevyen liikenteen yhteyksiin ja julkiseen liikenteeseen.

Ihanteeseen ei kuitenkaan aina päästä, se vaatii suuria asennemuutoksia ja toimii vain kun julkinen liikenne järjestetään hyvin. Merkittävää olisi huomioida katujen suunnittelussa muun muassa viherrakenteet, katujen kuivatus, kevyen liikenteen tila...

Ekologisen kaupungin hulevedet tulisi käsitellä luonnonmukaisin menetelmin hulevesien syntypaikalla. Uutta rakentaessa tämä voidaan huomioida tilavarauksissa. Hulevesiä voidaan kerätä ja viivyttää esimerkiksi painanteissa katualueella, painanteiden kasvillisuus lisää katuvihreän osuutta.

   

 (Kuvat: afotw.tumblr.com ja nacto.org)

Katujen tulee olla miellyttäviä ja turvallisia kevyelle liikenteelle ja myös oleskeluun.

   

 (Kuvat: flickr.com)

Katuvihreä lisää kaupunkikuvan vetovoimaisuutta, elävyyttä ja miellyttävyyttä. Parhaimmillaan kadun kasvillisuus rajaa tiloja ja näkymiä. 

 
(Kuvat: claudecormier.com ja landezine.com)

Niin ja ne autot voidaan sitten sijoittaa viherkansien alle...

 (Kuva: travelactive.nl)

 Tai vaikkapa näin:

(Kuva: paperblog.fi)

Kestävä kaupunki

Tulin edellisessä postauksessa luvanneeksi kirjoittaa seuraavaksi, millainen olisi kestävän kehityksen periaatteiden mukainen kaupunki. Tietoa ja työkaluja on paljon, ja niitä tutkiessa tulee melkein kauhu, mitä tulikaan luvattua. No jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle...

Turun kaupungin sivuilta löysin raportin: Kuutoskaupunkien kestävän kehityksen indikaattorit 2004-2006. Tähän raporttiin on kerätty kuuden kaupungin toimesta kestävän kehityksen indikaattoreita, ja tarkasteltu niiden käyttökelpoisuutta ja kehittämistarpeita. Raportti löytyy kokonaisuudessaan täältä. Valitsin tämän raportin indikaattorit postaukseni pohjaksi...


Ekologinen jalanjälki kertoo, kuinka paljon tarvitaan maata elintapojemme ja elintasomme ylläpitämiseen. Sen laskennassa huomioidaan asuminen, liikkuminen, elintarvikkeet, vaatteet ja muut kulutushyödykkeet, rakentaminen sekä energiankäyttö. Kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa kahteen ensimmäiseen ja kahteen viimeiseen, ehkä myös vähän elintarvikkeisiin esimerkiksi mahdollistamalla  kaupunkiviljelyä.

Tein aika kevyen testin omasta ekologisesta jalanjäljestäni, tulos näytti tältä:

(kuva: Lahden kaupunki)

Kasvihuonekaasupäästöillä kuvataan paikallista vaikutusta maailmanlaajuiseen ilmastonmuutokseen. Asuminen aiheuttaa eniten kasvihuonekaasupäästöjä, toiseksi eniten liikenne ja kolmantena tulee elintarvikkeet. Keskusta- ja maaseutuasumisen välillä ei ole suuria eroja kasvihuonekaasupäästöjen määrässä.

(taulukko: Tieto&Trendit 7.10.2014 )


Rakentaminen asemakaava-alueelle edistää kestävän kehityksen mukaista tiivistä ja eheää kaupunkirakennetta.

Virkistysalueet asemakaava-alueella lisäävät alueen viihtyisyyttä ja monimuotoisuutta.

Luonnonsuojelualueet ja -varaukset osoittavat pyrkimystä vaalia ja säilyttää luonnonarvoja ja ekologisesti merkittäviä alueita.

Ilmakuvasta näkee nopeasti kaupungin rakenteen yleispiirteet. (kuva: Oskari Nieminen)


Palveluiden saavutettavuus kuvastaa yhdyskunnan rakennetta ja asukkaiden liikkumisen tarvetta. Palveluista tärkeimmät: päiväkoti, julkisen liikenteen pysäkit, päivittäistavarakaupat, viheralueet tulisi sijaita enintään 300 metrin päässä kotiovelta, jolloin palvelujen saatavuus olisi erinomainen. Hyvä saavutettavuus (maks. 700 metriä) tulisi olla kouluilla (1-6 luokat). Terveyspalvelut ja kirjastot voivat sijaita hieman kauempana.


Ihmisen toiminta aiheuttaa kuormitusta ilmaan, vesistöihin ja maaperään. Muun muassa sähkön ja veden kulutus, lämmitys, ilmanlaatu, jätevesikuormitus sekä kaatopaikalle sijoitetun jätteen määrä kuvastavat kaupungin toiminnan kuormitusta ja ekotehokkuutta.


Kestävään liikkumiseen vaikuttavat kevyt ja joukkoliikenne, autoistuminen sekä yhdyskuntarakenne.

 Myös oivaltavalla mainonnalla voidaan vaikuttaa liikkumiseen (kuva: Oskari Nieminen)

Selvitystä kulkumuotojakaumasta voidaan pitää kestävän liikennesuunnittelun perustana. Jakauma kuvaa muun muassa liikennejärjestelmän tehokkuutta ja joukkoliikenteen toimivuutta, mutta myös asukkaiden ympäristövastuullisuutta. Suotuisasti kehittyessään julkisen liikenteen ja kevyen liikenteen osuudet kasvavat kulkumuotojakaumassa.

Kestävän kehityksen tavoitteena on, että henkilöautoliikenteen määrä ja päästöt vähenevät. Autoistuminen vaatii tilaa ja aiheuttaa melua ja päästöjä. Se kertoo myös palvelujen saavutettavuudesta ja joukkoliikenteen tarpeesta.

Kevyen liikenteen verkoston kattavuus mahdollistaa ekologisen kulkumuodon valinnan.


Sosiaalinen kestävyys onkin oma lukunsa, siinä voidaan huomioida esimerkiksi työttömyys, turvallisuus, osallistuminen ja koulutustaso.


Tässä tulikin aika paljon tekijöitä, jotka vaikuttavat kaupungin ekologisuuteen. Yhteenvetona, ekologinen kaupunki on tiivis, turvallinen ja viihtyisä. Kaupungissa on hyvät kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen yhteydet, palvelut sijoittuvat lähelle asukkaita. Kaupungin sisällä on myös viheralueita sekä luonnonsuojelua.

Hyvällä kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa ekologisen jalanjäljen suuruuteen. Asuinalue tai kaupunki voi kannustaa asukkaita kestävään liikkumiseen, asuminen on viety jo hyvin lähelle nollaenergian kulutusta, yksityisautoilusta voidaan tedä vähemmän houkutteleva vaihtoehto, kaupunkiviljelyyn voidaan kannustaa... Loppujen lopuksi valinta on kuitenkin yksittäisellä asukkaalla. Vai pitäisikö jossain määrittää maksimi suihkuaika, kehittää tietyn ajan päällä oltuaan automaattisesti sammuvat valot, myydä vain vähäpäästöisiä sähköautoja...?

ekokaupunkiko Hennaan?

Orimattilan kaupunki suunnittelee täydellä tohinalla uutta kaupunkia kunnan länsireunalle. Henna sijoittuu Helsinki-Lahti oikoradan vierelle, ja juna-asemakin Hennaan pitäisi tulla. Alueesta on tarkoitus rakentua tiivis puutarhakaupunki, jossa huomioidaan kestävän kehityksen arvot. Asukkaita uuteen kaupunkiin tulisi noin 15 000.

Tältä näytti Hennan aseman paikalla elokuussa 2013 (eikä näkymä tuosta juuri kai ole muuttunut):

Hennan kaupunki rakentuu tähän kumpuilevaan peltomaisemaan:

Hennan ensimmäisen vaiheen asemakaava on saanut tammikuussa lainvoiman ja alueen rakentaminen pääsee käyntiin. Asemakaavaan ja siihen liittyvään aineistoon voit tutustua tarkemmin täällä: Hennan alue

 

Asemakaava käsittää Hennan keskeisen alueen: aseman sekä siihen liittyvän asuin- ja liikerakentamisen alueen sekä Koulumäen alueen. Aseman läheisyyteen sijoittuu asuinkerrostalojen, asuinkerros- ja rivitalojen sekä keskustatoimintojen korttelialueita sekä pysköintiä, puisto ja lähivirkistysalue. Rakentamisen sijoittuminen tontilla on määritelty tarkasti rakennusaloina ja useissa kortteleissa rakentamisen tulee sijoittua tontin rajaan. Rakennusoikeus vaihtelee 300 kerrosneliömetristä 2000 kerrosneliöön ja kerroskorkeus kahdesta viiteen. Kaavassa määrätään, että julkisivujen tulee muodostaa miellyttävää katumiljöötä ja julkisivut tulee jakaa enintään 20 metrin pystysuoriin osiin materiaalien tai värityksen avulla. Hennan bulevardille suuntautuvat parvekkeet tulee lasittaa ja olla samassa linjassa muun julkisivun kanssa.

Ihmettelen kaavamääräystä, jossa määrätään, että julkisivujen tulee muodostaa miellyttävää katumiljöötä. Millainen on kaavoittajan mielestä miellyttävää katumiljöötä? Käytetäänkö julkisivuissa tiiltä, betonia vai puuta, vai kaikkien näiden sillisalaattia? Voihan siitäkin tulla miellyttävää... Vai määrittääkö ensimmäinen rakentaja, millaista ympäristöä Hennaan syntyy?

Entäpä sitten se ekologisuus ja kestävän kehityksen periaatteet? Miten ne näkyvät kaavassa? Hulevesien käsittelyyn kaava ottaa kantaa: Hulevedet tulee pääsääntöisesti viivyttää tontilla ja jokaista vettää läpäisemätöntä 100 m2 kohden tulee olle 1 kuutiometri viivytystilavuutta. Viivytystilavuutta voidaan myös kompensoida rakentamalla viherkattoja. Tekstimuotoisena kaavasta ei löydy muita ekologisuuteen liittyviä määräyksiä. Toki rakennusten sijoittelulla ja koko kaupungin mitoituksella on varmasti pyritty löytämään ekotehokkaita ratkaisuja.

Hennan ekologisuus perustuu hyvin pitkälle liikennemuotoihin, mielestäni ehkä vähän liikaakin. Kaupungin ekologisuus ei voi mielestäni perustua pelkästään liikkumiseen ja sen sisältämään oletukseen, että kaupungin asukkaat työskentelevät radan varressa tai sujuvan jatkoyhteyden päässä radasta. Toivoisin, että tulevissa kaavoissa ohjattaisiin enemmän kestävän kehityksen mukaiseen rakentamiseen. 

Millainen sitten olisi kestävän kehityksen periaatteiden mukainen kaupunki? Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Rakentamisen kaavallinen ohjaus

Edellisessä bloggauksessani perehdyin asuinkerrostalojen suunnitteluun. Nyt ajattelin palata asemakaavojen maailmaan, ja kerrata ja kartoittaa, miten asemakaavalla vaikutetaan rakennuksen suunnitteluun. Jätän kuitenkin huomioimatta käyttötarkoitusmerkinnän ja keskityn rakennusoikeuteen, rakennusten sijoittamiseen ja rakentamistapaan. Lähteenä käytän Ympäristöministeriön Asemakaavamerkinnät ja -määräykset -opasta.

Rakentamisen määrää tontilla ohjataan tehokkuusluvulla, joka on kerrosalan suhde rakennuspaikan pinta-alaan, esimerkiksi e=0,2. Tällöin 1000 m2 tontille voi rakentaa rakennuksen, jonka kerrosala on enintään 200 m2. Rakentamisen määrä voidaan myös ilmoittaa numeroina esim. 300. Tällöin rakennusoikeutta on 300 kerros-m2 riippumatta tontin koosta.

Kerrosalaa voidaan jakaa eri toiminnoille, ja ilmoittaa näille käyttötarkoitukseltaan eroteltuina neliömetreinä, prosenttilukuina tai osista koostuvina lukusarjoina. Määräys voidaan lisätä käyttötarkoitusmerkinnän yhteyteen esimerkiksi näin:

Eritelty rakennusoikeus voidaan merkitä myös sallivana tai velvoittavana kaavamerkintänä. Esimerkiksi 1500 + yht 250 I -merkinnällä osoitetaan, että rakennuspaikalle voidaan rakentaa sallitun kerrosalan (1500) lisäksi 250 kerros-m2 yhteiskäyttötiloja rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen.
2200 <- pk 40 % I -merkinnällä taas velvoitetaan käyttämään sallitusta kerrosalasta (2200) 40 prosenttia eli 800 kerros-m2 päiväkodille.

Kerrosluku ilmoitetaan roomalaisilla numeroilla esim. IV eli 4 kerrosta. Kerros sijoittuu kokonaan tai pääasiallisesti maanpinnan yläpuolelle. Kellarikerros sijoittuu kokonaan tai pääasiallisesti maanpinnan alapuolelle, eikä sitä lasketa kerroslukuun. Ullakko sijoittuu julkisivun ja vesikaton leikkauslinjan yläpuolelle ylimmän kerroksen päälle, eikä sitäkään lasketa kerroslukuun.

Rakennuksen korkeutta voidaan kerrosluvun lisäksi määrittää myös korkeusasemina (korkeus merenpinnasta) esim:

                                                                           

tai korkeutena metreinä:

Ehdottomasti noudatettavat merkinnät alleviivataan, esimerkiksi IV -merkintä tarkoittaa, että rakennuksen on oltava 4-kerroksinen. Ilman alleviivausta merkinnät ovat enimmäismääriä.


Rakennuksen sijainti tontilla määritellään rakennusalana, joka merkitään asemakaavaan pistekatkoviivana. Rakennus tulee sijoittaa kaavassa määrätyn rakennusalan sisään. Rakennusalasta voidaan osoittaa sivu, johon rakennus on rakennettava kiinni. Tällä voidaan varmistaa kaupunkikuvan yhtenäisyyttä. Harjansuunta merkitään viivalla.

Ikkunoiden sijoittelusta voidaan myös määrätä kaavassa. Niiden sijoittaminen jollekin sivulle voidaan kieltää kaavamerkinnällä. Samoin voidaan kieltää vain asuin- ja työhuoneiden sijoittaminen jollekin sivulle.




Rakentamistapaa koskevilla asemakaavamääräyksillä pyritään turvaamaan kaupunkikuvallinen yhtenäisyys ja rakentamisen sopiminen ympäristöön. Rakennustapaohjeissa tai tontinluovutussopimuksessa voidaan myös määrätä rakennustavasta ja värityksestä. Määräykset voivat koskea esimerkiksi pääasiallista julkisivumateriaalia tai kattomateriaalia ja niiden väritystä, kattomuotoa, katon kaltevuutta, julkisivun pituutta.


Mitenkäs sitten käytäntö...
Valitsin asemakaavaksi Järvenpään kaupungin Saunaniityn pientaloalueen asemakaavan, nappasin siitä palasen tähän:












 Asemakaavassa Kylykujan länsipuolella on kortteli 355 ja korttelissa tontti 4 (Kylykujan ja Kertalämmitteisenkadun kulmassa). Tonttia sitoo käyttötarkoitusmerkintä AO-35, jolla merkitään tässä kaavassa erillispientalojen korttelialuetta. Tälle alueelle voidaan rakentaa yksiasuntoisia pientaloja. Yhteen kerrostasoon saa rakentaa enintään 70 % asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta. Rakennuksissa tulee olla kahteen suuntaan kalteva katto. Kaltevuus välillä 25-35 astetta. Tontilla tulee olla vähintään 1 puu kutakin rakentamatonta 100 m2 kohden. Autopaikkoja on varattava tontille vähintään kaksi.

Tontin tehokkuusluku on e=0.20. Jos ajatellaan tontin kooksi vaikkapa 900 m2, tontille saa rakentaa enintään 180 kerros-m2 kokoisen asuinrakennuksen. Edellä olevan määräyksen perusteella yhdessä kerrostasossa voi olla tällöin 126 kerros-m2. Tämän lisäksi voidaan rakentaa talousrakennus, jonka tehokkuusluku on e=0.05, eli talousrakennuksen koko voi olla 45 kerros-m2.

Rakennuksen kerroskorkeudeksi on esitetty I eli 1 kerros, murtoluku roomalaisen numeron perässä 2/3 osoittaa, että rakennuksen suurimman kerroksen alasta 2/3 voidaan sijoittaa myös kaavassa määrätyn kerroskorkeuden estämättä alemman kerroksen päälle. Eli rakennuksen 1. kerros voi olla enintään 126 kerros-m2, jolloin toisessa kerroksessa voisi olla 84 m2. Kerrosalaa on kuitenkin vain 180 m2 käytettävissä, joten 2-kerrokseen voidaan sijoittaa vain 54 m2. Jos ensimmäisen kerroksen ala olisi 120 m2, toisen kerroksen ala voisi olla 80 m2, näin saataisiin mahdollisimman suuri toinen kerros.

Rakennusala, eli rakennuksen sijoittuminen tontilla on esitetty piste-katkoviivalla ja väritetty harmaalla. Rakennus tulee sijoittaa Kylykujan puoleeseen reunaan ja harjan suunta on poikittain Kylykujaan nähden.

Tontille on määritetty istutettava alueen osa ja puurivi Kertalämmitteisenkadun puolelle. Kadun puolelle ei voida osoittaa tonttiliittymää.

Yhteenvetona, tässäkin asiassa pätee hyvin kultainen keskitie. Kaavassa on hyvä osoittaa tarkentavia määräyksiä rakentamisen määrästä, sijainnista ja muodoista sekä rakennustavasta, kun halutaan toteuttaa kaupunkikuvaltaan yhtenäistä aluetta. Hyvin tiukkojen määräysten asettamiseen tarvitaan vahvaa asiantuntemusta rakentamisesta, jotta ei laadita toteuttamiskelvotonta kaavaa.

Asuntosuunnittelun alkeita...

Kaavoittaja ei kai juurikaan vaikuta rakennusten sisätiloihin, käyttötarkoitusmerkintä on varmaan usein merkittävin sisätiloja koskeva kaavamääräys. Usein tilanne kai onkin jotain tähän suuntaan:

(Kuva: Oskari Nieminen)

Eli kaavoittaja määrittelee tontille soveltuvan rakennuksen kokoa, julkisivumateriaaleja, kerroskorkeutta, avautumissuuntia... Joku muu suunnittelee sisätilat, tähän tehtävään en ole saanut koulutusta. Nyt kuitenkin olen mukana eräässä projektissa (josta pääsen toivottavasti myöhemmin kertomaan lisää), jossa myös rakennusten sisätilojen suunnitteluun täytyy paneutua.

Ihan tyhjästä tähän ei onneksi tarvitse lähteä, jo pienenä alakoululaisena piirtelin unelmieni kodin pohjapiirustusta, sittemmin olen nähnyt ja asuttanut muutamia toimivia kerrostaloasuntoja sekä asuntoja, joissa on turhaa hukkatilaa. Myös kahden omakotitalon suunnitteluttaminen, rakentaminen ja niissä asuminen ovat avartaneet näkemyksiäni toimivista asuintiloista.

Aloitin tutkimusmatkani Suomen Rakentamismääräyskokoelman G1 Asuntosuunnittelun määräyksistä ja ohjeista.

Asuinhuoneen huoneala on vähintään 7 m2 ja korkeus 2500 mm.

Asuinhuoneen ikkunan valoaukon tulee olla 1/10 huoneen huonealasta. Asuinhuoneen ikkunan      on  oltava välittömässä yhteydessä ulkoilmaan.

Suunnittelussa on huomioitava ilmansuuntien ja mahdollisten ympäristöhäiriöiden vaikutus sekä ikkunanäkymät.

Asuinhuoneiston tulee olla huonealaltaan vähintään 20 m2.

Asuinhuoneiston tilojen ja pohjaratkaisun suunnitelussa tulee huomioida aiottu käyttäjämäärän ja asuntojen yhteisten tilojen tarkoituksenmukaisuus. Tilaa tarvitaan lepoa, oleskelua ja vapaa-ajanviettoa, ruuanvalmistusta ja ruokailua, hygienian hoitoa sekä asumiseen liittyvää säilytystä varten.

Asuinhuoneistossa tulee aina olla käymälä sekä perusvarustus hygienian hoitoa ja ruuanvalmistusta varten.

Huoneistön välttämättömiin tiloihin johtavien oviaukkojen ja kulkureittin leveyden tulee olla vähintään 800 mm.

G1:n ohjeet eivät vielä antaneet minulle riittävästi eväitä asuntosuunnitteluun. Rt-kortistoon en valitettavasti päässyt omalla kotikoneellani tutustumaan, mutta sen sijaan löysin ara:n suunnitteluoppaan valtion tukemien asuntojen suunnitteluun. En referoi koko opasta, vaan poimin tähän asioita, jotka liittyvät enemmän kerrostalon sisätilojen suunnitteluun.

Porrashuoneisiin tulee saada luonnonvaloa, mieluiten seinäikkunoiden kautta. Portaiden on oltava helppokulkuisia. Kaikkiin asuntoihin tulee olla esteetön pääsy.
Asunnot on hyvä varustaa (lasitetuilla) oleskeluparvekkeilla. 

Asunnon sisäiset tilat on jäsenneltävä selkeästi. Yhteys makuuhuoneista pesutiloihin on oltava lyhyt. Eteisessä on oltava 1300 mm vapaa pyörähdystila sekä tilaa ulkovaateille, jalkineille, istuimelle sekä laskutasolle ja liikkumisen apuvälineelle. 

Tilat ovat riittävän väljiä, jotta tilat voidaan kalustaa eri tavoin ja tilaa riittää myös liikkumisen apuvälineille. Keittiössä tai sen välittömässä läheisyydessä tulee olla tila vähintään 4 hengen ruokapöydälle. Pienissä asunnoissa keittiö voidaan toteuttaa tupakeittiönä olohuoneen yhteyteen, tällöin tilan minimileveys on 3,6 m. 

Asuntojen perusmitoitus vastaa esteettömyyden vaatimuksia. 

Ulkovälinevarastot sijoitetaan porraskäytävien ja sisäänkäyntien yhteyteen. 

                                         pienasunto           perheasunto
irtaimistovarasto                     2                          4                    m2/asunto
ulkovälinevarasto                   1,5                        3                    m2/asunto
lastenvaunut ja apuvälineet    0,3                       0,6                  m2/asunto
polkupyörien säilytys             1,5                        3                     kpl/asunto


Kuivaus- ja pesulatilat on hyvä olla yli 20 asunnon yhtiöissä.Kuivaustilaa tarvitaan noin 10-15 m2/ 30 asuntoa. Pesulan koko on 10-20 m2, kun asuntoja on alle 30 kpl ja 20-30 m2, kun asuntoja on yli 30 kpl.

Vapaa-ajan tiloja voidaan rakentaa useamman talon yhteisinä tiloina. Kooltaan niiden tulisi olla 0,5 m2/ asunto, kuitenkin vähintään 25 m2.

Yhteissaunoja tulee tehdä 1 kpl alkavaa 30 saunatonta asuntoa kohden.

Mitäpä minä sitten hyödyin tästä tutkimustyöstäni. No alussa mainitsemaani projektia varten varastojen yms. mitoitukset tulivat eniten tarpeeseen. Päätinpä myös kokeilla lahjojani asuntosuunnittelussa, tosin aika laihoin tuloksin. Apuviivoja paperille syntyi kovastikin, mutta mitään todellista, toimivaa, hukkatilatonta ratkaisua en keksinyt.

Huoneiden sijoittaminen valmiisiin laatikoihin osoittautui yllättävän vaikeaksi. Väsyneenä siitä ei ainakaan tullut mitään. Ehkäpä näitä myös suunnitellaan vähän eri tavalla todellisuudessa.

Katualueet kaavassa

Edellisessä blogi-kirjoituksessani esittelin Shared Space -metodia, ja sen jäljiltä jäin pohtimaan, missä määrin ja miten kaavoittaja voi vaikuttaa katutilaan.

Ympäristöministerion Asemakaavamerkinnät ja -määräykset -oppaan mukaisesti asemakaavassa esitetään kadun tai torialueen rajaus, alueelle sijoittuva rakentamisen määrä ja sijainti sekä tarvittaessa esimerkiksi istutuksia, suojeltavia puita tai katupinnoitteita koskevia määräyksiä. Kevyen liikenteen alueet sekä ajoradat voidaan osoittaa ohjeellisina tai tarvittaessa sitovina. Tarkempi suunnittelu tehdään katusuunnitelmassa.

Yksinkertaisimmillaan katualue voidaan merkitä asemakaavassa katualueen rajoina ja kadunnimellä.

Yleinen alue voidaan merkitä Katuaukio/tori -merkinnällä.

Eri liikennemuodoille (mm. jalankulku, jalankulku ja pyöräily, joukkoliikenne) voidaan varata oma katualueensa. Lisäksi eri merkinnöillä voidaan sallia huolto- ja/tai tontille ajo.

Pihakadulle ja hidaskadulle löytyvät myös omat kaavamerkintänsä. Pihakatu on jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle yhteisesti tarkoitettu katu, jossa ajonopeus ei saa ylittää 20 km/h. Hidaskadulla nopeusrajoitus on 30 km/h, ja ajonopeuksia pyritään hiljentämään rakentein, pintamateriaalein ja istutuksin. 

En löytänyt Ympäristöministeriön ohjeesta, miten kaavoittaja voisi määritellä esimerkiksi pintamateriaaleja tai kadun/aukion toimintaa tarkemmin. Niinpä päätin tutkailla kaupunkikeskustojen asemakaavoja tarkemmin juuri katualueiden osalta.

Vantaan Tikkurilan Asemakeskuksen kaavasta löysin kat-merkinnän, joka merkitsee yhtenäiseksi kaupunkitilaksi rakennettavaa aluetta. Merkinnällä määrätään alueen pintamateriaaleista, rakenteiden materiaaleista ja varusteiden laadusta.

Yleisiä, julkisia, katutilaksi miellettäviä, alueita voi olla myös korttelin sisällä. Kirkkonummen kunnassa on Asemanseudun 1. vaiheen asemakaavan yleismääräyksissä ilmoitettu korttelikohtaisesti tarvittavat määräykset. Esimerkiksi matkakeskuksen korttelissa kaavassa on esitetty määräyksiä pintamateriaaleista, valaistuksen laadusta, istutuksista ja kalusteista.

Minulla on sellainen mielikuva, että joskus kaavoitetaan hyvinkin tarkasti korttelialueita ja määritetään tiukasti millaista rakentamista korttelialueella sallitaan. Sitten kuitenkin yleiset alueet jätetään vähän oman onnensa nojaan, katusuunnittelun tms. harteille. Toisaalta hyvä katusuunnittelijan kannalta, mutta sitten kaavoittajan visiot ympäristöstä kokonaisuutena eivät välttämättä toteudu. En missään nimessä sano, että kaavoittajan täytyisi ryhtyä katusuunnittelijaksi, mutta mielestäni olisi hyvä kaavassa määrittää myös jotakin yleisten alueiden luonteesta ja laadusta, eikä vain luottaa siihen, että seuraava suunnittelutaso ymmärtää, millaista ympäristöä halutaan juuri tässä kohteessa rakentaa.

Yhteistä tilaa Shared Space -metodilla

Kapeahkoja kävelyteitä, joita kaventavat entisestään terassit, rakenneustyömaat, kauppojen mainosständit. Seepran raitoja siellä täällä, mutta aina väärässä paikassa. Kävelijöitä, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä, muuten vaan lorvijoita, sinne tänne säntäileviä lapsia... sikin sokin sekaisin. Runsaasti tilaa autoille, leveitä pysäköintiruutuja. Vaarallisia risteyksiä. Vaarallisia kadunylityksiä. Vaaran paikkoja siellä ja täällä, vähän joka kaupungissa.

Kuulin Shared Space -suunnittelumetodista (tai suomennettuna yhteisestä katutilasta) ensi kertaa 4-5 vuotta sitten työpaikkani järjestämässä tilaisuudessa hollantilaiselta Pieter de Haanilta. Sittemmin Shared Space on päässyt kuvaamaan useamman katutilan luonnetta.

Yksinkertaisimmillaan Shared Space -metodin mukainen katutila on vapaata riistaa kaikille, kadulta poistetaan perinteiset liikennettä ohjaavat laitteistot, muun muassa liikennemerkit ja reunatuet. Kulkua ohjataan esimerkiksi istutuksilla, kalusteilla, katupinnoitteilla tai matalilla reunatuilla. Turvallisuus Shared Space -metodin mukaisilla katualueilla perustuu turvattomuuteen, kadun käyttäjät kulkevat hitaammin ja tarkkaavaisemmin.

Shared Space -metodin mukaiseen suunniteluun ei ole vain yhtä mallia, vaan jokainen kohde tulee suunnitella omanlaisenaan.

Keskiaikaisissa kaupungeissa katutila oli yhteistä. Esimerkiksi Vanhan Rauman kadut ovat kapeita ja tilan käytössä on huomioitavat muutkin.

(Kuva: Rauman kaupunki)

Katu voi toimia Shared Space periaatteella myös olosuhteiden pakosta, kuten Puu-Vallilassa lumisena talvena. 

(Kuva: Oskari Nieminen)

Tampereella Åkerlundinkadulla eri liikennemuodot on erotettu toisistaan pintamateriaaleilla. Ajorataa reunustavat valaisinrivit ja pyöräväylä on asfaltoitu.

(Kuva: Tehomet)

Oulussa Kirkkokadulla liikennemuotoja erotetaan toisistaan pintamateriaaleilla, matalilla reunatuilla sekä pyörätelineillä ja puuriveillä.

 

(Kuva: Hanna Ylitalo)

(Kuva: Sito)

Hennan katualueiden konseptisuunnitelmassa sivukatujen risteysalueet on esitetty toteutettavaksi Shared Space periaatteiden mukaisesti. Ajoradalla käytetään eri pintamateriaaleja kuin kevyelle liikenteelle tarkoitetulla alueella.

(Kuva: Hanna Ylitalo)

Loppujen lopuksi Shared Space -tyyppisen kadun ei juurikaan tarvitse erota perinteisestä kadusta, tai ainakaan tavallinen kulkija ei välttämättä erota yhteistä katutilaa perinteisestä. Shared Space tarjoaa mahdollisuuksia laadukkaamman ja esteettisemmän ympäristön suunnitteluun. Toivottavasti yleistyvät yhteiset katutilat myös parantavat liikenneturvallisuutta ja suvaitsevaisuutta kadun käyttäjien välillä.