Rakentamisen kaavallinen ohjaus

Edellisessä bloggauksessani perehdyin asuinkerrostalojen suunnitteluun. Nyt ajattelin palata asemakaavojen maailmaan, ja kerrata ja kartoittaa, miten asemakaavalla vaikutetaan rakennuksen suunnitteluun. Jätän kuitenkin huomioimatta käyttötarkoitusmerkinnän ja keskityn rakennusoikeuteen, rakennusten sijoittamiseen ja rakentamistapaan. Lähteenä käytän Ympäristöministeriön Asemakaavamerkinnät ja -määräykset -opasta.

Rakentamisen määrää tontilla ohjataan tehokkuusluvulla, joka on kerrosalan suhde rakennuspaikan pinta-alaan, esimerkiksi e=0,2. Tällöin 1000 m2 tontille voi rakentaa rakennuksen, jonka kerrosala on enintään 200 m2. Rakentamisen määrä voidaan myös ilmoittaa numeroina esim. 300. Tällöin rakennusoikeutta on 300 kerros-m2 riippumatta tontin koosta.

Kerrosalaa voidaan jakaa eri toiminnoille, ja ilmoittaa näille käyttötarkoitukseltaan eroteltuina neliömetreinä, prosenttilukuina tai osista koostuvina lukusarjoina. Määräys voidaan lisätä käyttötarkoitusmerkinnän yhteyteen esimerkiksi näin:

Eritelty rakennusoikeus voidaan merkitä myös sallivana tai velvoittavana kaavamerkintänä. Esimerkiksi 1500 + yht 250 I -merkinnällä osoitetaan, että rakennuspaikalle voidaan rakentaa sallitun kerrosalan (1500) lisäksi 250 kerros-m2 yhteiskäyttötiloja rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen.
2200 <- pk 40 % I -merkinnällä taas velvoitetaan käyttämään sallitusta kerrosalasta (2200) 40 prosenttia eli 800 kerros-m2 päiväkodille.

Kerrosluku ilmoitetaan roomalaisilla numeroilla esim. IV eli 4 kerrosta. Kerros sijoittuu kokonaan tai pääasiallisesti maanpinnan yläpuolelle. Kellarikerros sijoittuu kokonaan tai pääasiallisesti maanpinnan alapuolelle, eikä sitä lasketa kerroslukuun. Ullakko sijoittuu julkisivun ja vesikaton leikkauslinjan yläpuolelle ylimmän kerroksen päälle, eikä sitäkään lasketa kerroslukuun.

Rakennuksen korkeutta voidaan kerrosluvun lisäksi määrittää myös korkeusasemina (korkeus merenpinnasta) esim:

                                                                           

tai korkeutena metreinä:

Ehdottomasti noudatettavat merkinnät alleviivataan, esimerkiksi IV -merkintä tarkoittaa, että rakennuksen on oltava 4-kerroksinen. Ilman alleviivausta merkinnät ovat enimmäismääriä.


Rakennuksen sijainti tontilla määritellään rakennusalana, joka merkitään asemakaavaan pistekatkoviivana. Rakennus tulee sijoittaa kaavassa määrätyn rakennusalan sisään. Rakennusalasta voidaan osoittaa sivu, johon rakennus on rakennettava kiinni. Tällä voidaan varmistaa kaupunkikuvan yhtenäisyyttä. Harjansuunta merkitään viivalla.

Ikkunoiden sijoittelusta voidaan myös määrätä kaavassa. Niiden sijoittaminen jollekin sivulle voidaan kieltää kaavamerkinnällä. Samoin voidaan kieltää vain asuin- ja työhuoneiden sijoittaminen jollekin sivulle.




Rakentamistapaa koskevilla asemakaavamääräyksillä pyritään turvaamaan kaupunkikuvallinen yhtenäisyys ja rakentamisen sopiminen ympäristöön. Rakennustapaohjeissa tai tontinluovutussopimuksessa voidaan myös määrätä rakennustavasta ja värityksestä. Määräykset voivat koskea esimerkiksi pääasiallista julkisivumateriaalia tai kattomateriaalia ja niiden väritystä, kattomuotoa, katon kaltevuutta, julkisivun pituutta.


Mitenkäs sitten käytäntö...
Valitsin asemakaavaksi Järvenpään kaupungin Saunaniityn pientaloalueen asemakaavan, nappasin siitä palasen tähän:












 Asemakaavassa Kylykujan länsipuolella on kortteli 355 ja korttelissa tontti 4 (Kylykujan ja Kertalämmitteisenkadun kulmassa). Tonttia sitoo käyttötarkoitusmerkintä AO-35, jolla merkitään tässä kaavassa erillispientalojen korttelialuetta. Tälle alueelle voidaan rakentaa yksiasuntoisia pientaloja. Yhteen kerrostasoon saa rakentaa enintään 70 % asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta. Rakennuksissa tulee olla kahteen suuntaan kalteva katto. Kaltevuus välillä 25-35 astetta. Tontilla tulee olla vähintään 1 puu kutakin rakentamatonta 100 m2 kohden. Autopaikkoja on varattava tontille vähintään kaksi.

Tontin tehokkuusluku on e=0.20. Jos ajatellaan tontin kooksi vaikkapa 900 m2, tontille saa rakentaa enintään 180 kerros-m2 kokoisen asuinrakennuksen. Edellä olevan määräyksen perusteella yhdessä kerrostasossa voi olla tällöin 126 kerros-m2. Tämän lisäksi voidaan rakentaa talousrakennus, jonka tehokkuusluku on e=0.05, eli talousrakennuksen koko voi olla 45 kerros-m2.

Rakennuksen kerroskorkeudeksi on esitetty I eli 1 kerros, murtoluku roomalaisen numeron perässä 2/3 osoittaa, että rakennuksen suurimman kerroksen alasta 2/3 voidaan sijoittaa myös kaavassa määrätyn kerroskorkeuden estämättä alemman kerroksen päälle. Eli rakennuksen 1. kerros voi olla enintään 126 kerros-m2, jolloin toisessa kerroksessa voisi olla 84 m2. Kerrosalaa on kuitenkin vain 180 m2 käytettävissä, joten 2-kerrokseen voidaan sijoittaa vain 54 m2. Jos ensimmäisen kerroksen ala olisi 120 m2, toisen kerroksen ala voisi olla 80 m2, näin saataisiin mahdollisimman suuri toinen kerros.

Rakennusala, eli rakennuksen sijoittuminen tontilla on esitetty piste-katkoviivalla ja väritetty harmaalla. Rakennus tulee sijoittaa Kylykujan puoleeseen reunaan ja harjan suunta on poikittain Kylykujaan nähden.

Tontille on määritetty istutettava alueen osa ja puurivi Kertalämmitteisenkadun puolelle. Kadun puolelle ei voida osoittaa tonttiliittymää.

Yhteenvetona, tässäkin asiassa pätee hyvin kultainen keskitie. Kaavassa on hyvä osoittaa tarkentavia määräyksiä rakentamisen määrästä, sijainnista ja muodoista sekä rakennustavasta, kun halutaan toteuttaa kaupunkikuvaltaan yhtenäistä aluetta. Hyvin tiukkojen määräysten asettamiseen tarvitaan vahvaa asiantuntemusta rakentamisesta, jotta ei laadita toteuttamiskelvotonta kaavaa.

Asuntosuunnittelun alkeita...

Kaavoittaja ei kai juurikaan vaikuta rakennusten sisätiloihin, käyttötarkoitusmerkintä on varmaan usein merkittävin sisätiloja koskeva kaavamääräys. Usein tilanne kai onkin jotain tähän suuntaan:

(Kuva: Oskari Nieminen)

Eli kaavoittaja määrittelee tontille soveltuvan rakennuksen kokoa, julkisivumateriaaleja, kerroskorkeutta, avautumissuuntia... Joku muu suunnittelee sisätilat, tähän tehtävään en ole saanut koulutusta. Nyt kuitenkin olen mukana eräässä projektissa (josta pääsen toivottavasti myöhemmin kertomaan lisää), jossa myös rakennusten sisätilojen suunnitteluun täytyy paneutua.

Ihan tyhjästä tähän ei onneksi tarvitse lähteä, jo pienenä alakoululaisena piirtelin unelmieni kodin pohjapiirustusta, sittemmin olen nähnyt ja asuttanut muutamia toimivia kerrostaloasuntoja sekä asuntoja, joissa on turhaa hukkatilaa. Myös kahden omakotitalon suunnitteluttaminen, rakentaminen ja niissä asuminen ovat avartaneet näkemyksiäni toimivista asuintiloista.

Aloitin tutkimusmatkani Suomen Rakentamismääräyskokoelman G1 Asuntosuunnittelun määräyksistä ja ohjeista.

Asuinhuoneen huoneala on vähintään 7 m2 ja korkeus 2500 mm.

Asuinhuoneen ikkunan valoaukon tulee olla 1/10 huoneen huonealasta. Asuinhuoneen ikkunan      on  oltava välittömässä yhteydessä ulkoilmaan.

Suunnittelussa on huomioitava ilmansuuntien ja mahdollisten ympäristöhäiriöiden vaikutus sekä ikkunanäkymät.

Asuinhuoneiston tulee olla huonealaltaan vähintään 20 m2.

Asuinhuoneiston tilojen ja pohjaratkaisun suunnitelussa tulee huomioida aiottu käyttäjämäärän ja asuntojen yhteisten tilojen tarkoituksenmukaisuus. Tilaa tarvitaan lepoa, oleskelua ja vapaa-ajanviettoa, ruuanvalmistusta ja ruokailua, hygienian hoitoa sekä asumiseen liittyvää säilytystä varten.

Asuinhuoneistossa tulee aina olla käymälä sekä perusvarustus hygienian hoitoa ja ruuanvalmistusta varten.

Huoneistön välttämättömiin tiloihin johtavien oviaukkojen ja kulkureittin leveyden tulee olla vähintään 800 mm.

G1:n ohjeet eivät vielä antaneet minulle riittävästi eväitä asuntosuunnitteluun. Rt-kortistoon en valitettavasti päässyt omalla kotikoneellani tutustumaan, mutta sen sijaan löysin ara:n suunnitteluoppaan valtion tukemien asuntojen suunnitteluun. En referoi koko opasta, vaan poimin tähän asioita, jotka liittyvät enemmän kerrostalon sisätilojen suunnitteluun.

Porrashuoneisiin tulee saada luonnonvaloa, mieluiten seinäikkunoiden kautta. Portaiden on oltava helppokulkuisia. Kaikkiin asuntoihin tulee olla esteetön pääsy.
Asunnot on hyvä varustaa (lasitetuilla) oleskeluparvekkeilla. 

Asunnon sisäiset tilat on jäsenneltävä selkeästi. Yhteys makuuhuoneista pesutiloihin on oltava lyhyt. Eteisessä on oltava 1300 mm vapaa pyörähdystila sekä tilaa ulkovaateille, jalkineille, istuimelle sekä laskutasolle ja liikkumisen apuvälineelle. 

Tilat ovat riittävän väljiä, jotta tilat voidaan kalustaa eri tavoin ja tilaa riittää myös liikkumisen apuvälineille. Keittiössä tai sen välittömässä läheisyydessä tulee olla tila vähintään 4 hengen ruokapöydälle. Pienissä asunnoissa keittiö voidaan toteuttaa tupakeittiönä olohuoneen yhteyteen, tällöin tilan minimileveys on 3,6 m. 

Asuntojen perusmitoitus vastaa esteettömyyden vaatimuksia. 

Ulkovälinevarastot sijoitetaan porraskäytävien ja sisäänkäyntien yhteyteen. 

                                         pienasunto           perheasunto
irtaimistovarasto                     2                          4                    m2/asunto
ulkovälinevarasto                   1,5                        3                    m2/asunto
lastenvaunut ja apuvälineet    0,3                       0,6                  m2/asunto
polkupyörien säilytys             1,5                        3                     kpl/asunto


Kuivaus- ja pesulatilat on hyvä olla yli 20 asunnon yhtiöissä.Kuivaustilaa tarvitaan noin 10-15 m2/ 30 asuntoa. Pesulan koko on 10-20 m2, kun asuntoja on alle 30 kpl ja 20-30 m2, kun asuntoja on yli 30 kpl.

Vapaa-ajan tiloja voidaan rakentaa useamman talon yhteisinä tiloina. Kooltaan niiden tulisi olla 0,5 m2/ asunto, kuitenkin vähintään 25 m2.

Yhteissaunoja tulee tehdä 1 kpl alkavaa 30 saunatonta asuntoa kohden.

Mitäpä minä sitten hyödyin tästä tutkimustyöstäni. No alussa mainitsemaani projektia varten varastojen yms. mitoitukset tulivat eniten tarpeeseen. Päätinpä myös kokeilla lahjojani asuntosuunnittelussa, tosin aika laihoin tuloksin. Apuviivoja paperille syntyi kovastikin, mutta mitään todellista, toimivaa, hukkatilatonta ratkaisua en keksinyt.

Huoneiden sijoittaminen valmiisiin laatikoihin osoittautui yllättävän vaikeaksi. Väsyneenä siitä ei ainakaan tullut mitään. Ehkäpä näitä myös suunnitellaan vähän eri tavalla todellisuudessa.

Katualueet kaavassa

Edellisessä blogi-kirjoituksessani esittelin Shared Space -metodia, ja sen jäljiltä jäin pohtimaan, missä määrin ja miten kaavoittaja voi vaikuttaa katutilaan.

Ympäristöministerion Asemakaavamerkinnät ja -määräykset -oppaan mukaisesti asemakaavassa esitetään kadun tai torialueen rajaus, alueelle sijoittuva rakentamisen määrä ja sijainti sekä tarvittaessa esimerkiksi istutuksia, suojeltavia puita tai katupinnoitteita koskevia määräyksiä. Kevyen liikenteen alueet sekä ajoradat voidaan osoittaa ohjeellisina tai tarvittaessa sitovina. Tarkempi suunnittelu tehdään katusuunnitelmassa.

Yksinkertaisimmillaan katualue voidaan merkitä asemakaavassa katualueen rajoina ja kadunnimellä.

Yleinen alue voidaan merkitä Katuaukio/tori -merkinnällä.

Eri liikennemuodoille (mm. jalankulku, jalankulku ja pyöräily, joukkoliikenne) voidaan varata oma katualueensa. Lisäksi eri merkinnöillä voidaan sallia huolto- ja/tai tontille ajo.

Pihakadulle ja hidaskadulle löytyvät myös omat kaavamerkintänsä. Pihakatu on jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle yhteisesti tarkoitettu katu, jossa ajonopeus ei saa ylittää 20 km/h. Hidaskadulla nopeusrajoitus on 30 km/h, ja ajonopeuksia pyritään hiljentämään rakentein, pintamateriaalein ja istutuksin. 

En löytänyt Ympäristöministeriön ohjeesta, miten kaavoittaja voisi määritellä esimerkiksi pintamateriaaleja tai kadun/aukion toimintaa tarkemmin. Niinpä päätin tutkailla kaupunkikeskustojen asemakaavoja tarkemmin juuri katualueiden osalta.

Vantaan Tikkurilan Asemakeskuksen kaavasta löysin kat-merkinnän, joka merkitsee yhtenäiseksi kaupunkitilaksi rakennettavaa aluetta. Merkinnällä määrätään alueen pintamateriaaleista, rakenteiden materiaaleista ja varusteiden laadusta.

Yleisiä, julkisia, katutilaksi miellettäviä, alueita voi olla myös korttelin sisällä. Kirkkonummen kunnassa on Asemanseudun 1. vaiheen asemakaavan yleismääräyksissä ilmoitettu korttelikohtaisesti tarvittavat määräykset. Esimerkiksi matkakeskuksen korttelissa kaavassa on esitetty määräyksiä pintamateriaaleista, valaistuksen laadusta, istutuksista ja kalusteista.

Minulla on sellainen mielikuva, että joskus kaavoitetaan hyvinkin tarkasti korttelialueita ja määritetään tiukasti millaista rakentamista korttelialueella sallitaan. Sitten kuitenkin yleiset alueet jätetään vähän oman onnensa nojaan, katusuunnittelun tms. harteille. Toisaalta hyvä katusuunnittelijan kannalta, mutta sitten kaavoittajan visiot ympäristöstä kokonaisuutena eivät välttämättä toteudu. En missään nimessä sano, että kaavoittajan täytyisi ryhtyä katusuunnittelijaksi, mutta mielestäni olisi hyvä kaavassa määrittää myös jotakin yleisten alueiden luonteesta ja laadusta, eikä vain luottaa siihen, että seuraava suunnittelutaso ymmärtää, millaista ympäristöä halutaan juuri tässä kohteessa rakentaa.

Yhteistä tilaa Shared Space -metodilla

Kapeahkoja kävelyteitä, joita kaventavat entisestään terassit, rakenneustyömaat, kauppojen mainosständit. Seepran raitoja siellä täällä, mutta aina väärässä paikassa. Kävelijöitä, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä, muuten vaan lorvijoita, sinne tänne säntäileviä lapsia... sikin sokin sekaisin. Runsaasti tilaa autoille, leveitä pysäköintiruutuja. Vaarallisia risteyksiä. Vaarallisia kadunylityksiä. Vaaran paikkoja siellä ja täällä, vähän joka kaupungissa.

Kuulin Shared Space -suunnittelumetodista (tai suomennettuna yhteisestä katutilasta) ensi kertaa 4-5 vuotta sitten työpaikkani järjestämässä tilaisuudessa hollantilaiselta Pieter de Haanilta. Sittemmin Shared Space on päässyt kuvaamaan useamman katutilan luonnetta.

Yksinkertaisimmillaan Shared Space -metodin mukainen katutila on vapaata riistaa kaikille, kadulta poistetaan perinteiset liikennettä ohjaavat laitteistot, muun muassa liikennemerkit ja reunatuet. Kulkua ohjataan esimerkiksi istutuksilla, kalusteilla, katupinnoitteilla tai matalilla reunatuilla. Turvallisuus Shared Space -metodin mukaisilla katualueilla perustuu turvattomuuteen, kadun käyttäjät kulkevat hitaammin ja tarkkaavaisemmin.

Shared Space -metodin mukaiseen suunniteluun ei ole vain yhtä mallia, vaan jokainen kohde tulee suunnitella omanlaisenaan.

Keskiaikaisissa kaupungeissa katutila oli yhteistä. Esimerkiksi Vanhan Rauman kadut ovat kapeita ja tilan käytössä on huomioitavat muutkin.

(Kuva: Rauman kaupunki)

Katu voi toimia Shared Space periaatteella myös olosuhteiden pakosta, kuten Puu-Vallilassa lumisena talvena. 

(Kuva: Oskari Nieminen)

Tampereella Åkerlundinkadulla eri liikennemuodot on erotettu toisistaan pintamateriaaleilla. Ajorataa reunustavat valaisinrivit ja pyöräväylä on asfaltoitu.

(Kuva: Tehomet)

Oulussa Kirkkokadulla liikennemuotoja erotetaan toisistaan pintamateriaaleilla, matalilla reunatuilla sekä pyörätelineillä ja puuriveillä.

 

(Kuva: Hanna Ylitalo)

(Kuva: Sito)

Hennan katualueiden konseptisuunnitelmassa sivukatujen risteysalueet on esitetty toteutettavaksi Shared Space periaatteiden mukaisesti. Ajoradalla käytetään eri pintamateriaaleja kuin kevyelle liikenteelle tarkoitetulla alueella.

(Kuva: Hanna Ylitalo)

Loppujen lopuksi Shared Space -tyyppisen kadun ei juurikaan tarvitse erota perinteisestä kadusta, tai ainakaan tavallinen kulkija ei välttämättä erota yhteistä katutilaa perinteisestä. Shared Space tarjoaa mahdollisuuksia laadukkaamman ja esteettisemmän ympäristön suunnitteluun. Toivottavasti yleistyvät yhteiset katutilat myös parantavat liikenneturvallisuutta ja suvaitsevaisuutta kadun käyttäjien välillä.