Innostuin kovasti ajatuksesta, kun opiskelukaverini ehdotti osallistumista Kouvolan keskustakortteleiden yleiseen suppeaan ideakilpailuun. Samalla hirvitti, ehdinkö oikeasti osallistua hommaan ollenkaan, lapset vie kaiken ajan päivästä ja iltaisin väsyttää.
Työ piti saada nopeasti käyntiin, aikaa ei ollut hukattavana. Sateisena ja erittäin kylmänä joulukuisena sunnuntaina suunnistin Kouvolaan. Räntää vihmoi, ja puhelin kameroineen pysyi visusti laukussa, sormet olivat jäässä jo pelkästä katselusta. Onneksi kolleegani kävi lähes päivittäin Kouvolassa, kuvia mieltä askarruttamaan jääneistä kohteista olisi helppo saada.
Kilpailutehtävänä oli ideoida keskustakortteleiden täydennysrakentamismahdollisuuksia sekä nykyisten toimintojen kehittämistä. Tavoitteena oli löytää uudisrakentamiselle kaupunkikuvaan ja paikan erityispiirteisiin soveltuva ratkaisu. Työssä piti myös kehittää nykyistä kauppahallia ja sen ympäristöä.
Suunnittelualueeseen kuuluivat tori ja yhteys siitä Manskille, torin viereinen kortteli, kauppahalli ja sen viereinen pysäköintikortteli. (Kuva: Kouvolan kaupunki)
Maastokäynnin jälkeen pohdimme ystäväni kanssa visioamme kilpailutyöhön. Meillä molemmilla oli enemmän katu- ja katuympäristösuunnitteluun liittyvää työkokemusta, vähemmän kokemusta kaavallisesta suunnittelusta eikä ollenkaan kokemusta rakennussuunnittelusta. Niitä kaikkia olisi tarvittu, mutta halusimme pitää tiimimme insinööripohjalla.
Etsimme motivaatio- ja ideakuvia, kertasimme koulussa opittuja taitoja asuinaluesuunnittelusta, pohdimme liikenteellisiä vaihtoehtoja, tutustuimme asuntosuunnittelun alkeisiin, teimme luonnoksia... Tavoitteena oli pitää rakenne simppelinä, emme halunneet tuoda tähän erilaisten rakennusmassojen sillisalaattiin uusia aineksia vaan tasoittaa ja yhtenäistää kaupunkikuvaa uusilla elementeillä. Halusimme luoda jotain sellaista, mikä olisi aidosti toteutettavissa ja kustannuksiltaan mahdollista. Lopulta jotain valmistakin syntyi, kiitokset ystävälleni joka teki suurimman työn kuvien tuottamisessa.
Lopputulos arvostelupöytäkirjan mukaan oli hyvin perusteltu ehdotus, mutta jättäisi jatkosuunnittelulle liikaa vastuuta. Liikenteelliset ratkaisut olivat onnistuneita, mutta kortteleiden kokonaisuus jäi "hieman hengettömäksi".
Havainnekuva ehdotuksestamme.
Asemapiirros.
No eihän me sitten voitettu! Mutta saatiinpahan kokemuksia, ja kyllä olen edelleen sitä mieltä, että työmme oli hyvä. Kilpailussa annettiin aika paljon painoarvoa rakennusten suunnittelulle, ja siihen meidän rahkeet eivät riittäneet! Ensi kerralla otetaan mukaan sitten joku rakennussuunnittelija!
Kilpailuaineisto, muut työt ja voittaja löytyvät täältä.

